Kevätkado

Päivä on pidentynyt jo ainakin kukonaskeleen verran. Tuhahdin miehelleni halveksuvasti kun hän huomautti minulle että siemenenlajitelmat olivat saapuneet kauppaan. Tuhahdus johtui harmituksesta. Oman maatilkun kaipaus on suuri ja maattomuudesta muistuttaminen sai aikaan penseän reaktion. Parvekkeettomuus ja toisaalta kaksi kissaa ovat melkoinen este viljelyn aloittamisessa. Kissat kun suhtautuvat mihin tahansa vihreään kuin heille varta vasten pystytettyyn salaattipöytään. Juuri ostamani tulppaanitkin ovat suurimman osan ajasta kirjahyllyn päällä piilossa.

Lempikukkani.

Janoiset imupinnat.

Aina on kuitenkin mahdollista ajatella makromittakaavassa ja aloittaa vaikka yhdestä siemenestä. Aina yhtä innokkaana ihastelen avokadon kiveä, sen kaunista muotoa ja valtavaa kokoa. Avokadon saa helposti idätettyä. Hedelmä halkaistaan ja kivi otetaan muutamaksi päiväksi tai viikoksi kuivumaan. Minulla se odottaa suolapurkin päällä keittiön tasolla. Kun kuori alkaa tummua ruskeaksi ja rapista, sen on aika liota hetkinen vedessä.

Kuin pääsiäismuna.

Avokadoni saa vielä hetken aikaa kuivua lisää. Kun kuori tuntuu kuivalta ja irtonaiselta, kivi tuetaan parin hammastikun avulla juomalasin tai muun purnukan reunaa vasten. Laitetaan astiaan vettä sen verran että kivestä noin kaksi kolmasosaa on upoksissa. Hammastikkuja säätämällä korkeuden saa haluamakseen.
Ja sitten eräs kaunis päivä, ensimmäinen itu alkaa tunkea kiven keskeltä ja hetken päästä pääsee istutushommiin.

Ja ainahan voi kasvattaa kissoille sen salaattipöydän. Tuuhea vehnänoras itää rouskuteltavaksi noin viikossa.